Siirry pääsisältöön

Viherkasvien mullanvaihto

Kevät on uuden kasvun aikaa ja kasvit alkavat taas piristyä pimeän talven jälkeen. Useimpien kasvien multa kannattaa vaihtaa vuosittain helmi-maaliskuussa.


Jos kasvi on hidaskasvuinen, niin mullanvaihto riittää joka toinen vuosi. Tänä vuonna kevät on ollut hieman myöhässä, joten minun mullanvaihto siirtyi hieman tavanomaista myöhemmäksi.

Mullanvaihdon tarkoituksena on pitää kasvi elinvoimaisena. Uusi multa antaa ravinteita ja isompi ruukku juurille lisää kasvutilaa. Vanhaan multaan mahdollisesti kertyneet kalkki- ja lannoitesuolajäämät saadaan samalla pois. Kuvassa ne näkyvät valkoisina alueina mullan pinnalla. Multa näyttää muutenkin ravinnottomalle ja kuivalle. Kasvi on jo pitkään kärsinyt huonosta mullasta ja sen kasvu on seisahtanut melkein kokonaan. Tänään se saa uutta kuohkeaa multaa ja toivottavasti se pääsee taas hyvään kasvuvauhtiin.

Hidaskasvuiset lajit, kuten kaktukset ja mehikasvit, eivät kaipaa vuosittaista mullanvaihtoa. Suurten viherkasvien jokavuotinen mullanvaihto saattaa olla joskus hankalaa, jolloin riittää kun vaihdat niiden pintamullan. Altakasteluruukku on isoille kasveille käytännöllisempi.
Mullanvaihdossa on hyvä leikata haaroittuvat ja rönsyilevät kasvit noin puoli senttiä lehden tai sivuverson yläpuolelta, näin kasvi saadaan pidettyä tuuheana ja kauniina.

Jos kasvin juuret ovat kasvaneet ulos ruukusta, on aika vaihtaa se isompaan ruukkuun. Kukkaruukku on sopivan kokoinen, kun juuripaakun ja ruukun seinämän väliin jää noin parin sentin levyinen rako. Ruukkua valitessa katso, että ruukun pohjassa on reikä, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan ruukusta pois. Ruukku on myös hyvä salaojitta kivillä tai ruukun sirpaleilla, näin juuret pysyvät paremmin ilmavina.

Vinkkejä mullanvaihtoon:

1.     Kastele kasvi edellisenä päivänä.

2.     Valitse uusi ruukku, jos se on tarpeen.

3.     Työalusta on hyvä suojata muovilla tai sanomalehdillä, niin pääset loppusiivouksesta helpommalla.

4.     Irrota kasvi vanhasta ruukusta ja leikkaa pohjasta ulos kasvaneet juuret pienemmiksi ja poista kuolleet juuret. Mikäli juuripaakku on tiukasti juuristoa täynnä, voit vuolla ylimääräiset juuret pois veitsellä. Rapsuta vanhaa multaa varovasti juuripaakun ympäriltä.

5.     Painele kourallinen tai pari uutta multaa ruukun pohjalle (riippuen ruukun koosta) ja aseta paakku ruukun keskelle.

6.     Täytä reunojen raot ilmavasti mullalla. Älä paina multaa liian tiiviiksi. Jätä ruukkuihin parin sentin kasteluvara.

7.     Älä kastele kasvia muutamaan päivään, vaan anna kasvin tottua uuteen kasvualustaan rauhassa. Lannoita ensimmäisen kerran noin kuukauden kuluttua.

 


Käytin mullanvaihdossa Biolanin luonnonmukaista, kompostoimalla valmistettua kukkamultaa. Siinä on valmiina kasvin tarvitsemia ravinteita ja mullan pieneliötoiminta on vilkasta.

Biolan Musta Multa on runsaasti ravinteita sisältävä yleismulta, joka sopii useimpien huonekasvien kasvualustaksi. Siihen muodostuu kestävä mururakenne, joka parantaa kasvien juurten hyvinvointia.
Altakasteluruukuissa suositellaan käytettäväksi pitkäkuituista ja vettä johtavaa Biolan Altakastelumultaa. Se parantaa veden imeytymistä altakasteluruukun vesisäiliöstä multatilaan.

Oletko sinä jo vaihtanut mullat viherkasveille ja onko hyviä vinkkejä?

Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri