Siirry pääsisältöön

Kahvisäkki yrttiviljelyyn


Pari vuotta varastossa lojuneet vanhat kahvisäkit tulivat vihdoin käyttöön. Projekti on hieman viivästynyt tai tosiasiassa unohtunutkin, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. Nyt projekti sai vauhtia ja meidän terassille tuli yrteille hieno kasvualusta.


Ompelin vanhan kahvisäkin kulmat ja laitoin kahvisäkin sisälle Ikean ison muovikassin. Koska säkille tulee painoa melko paljon, niin muovisäkin pitää olla riittävän kestävä. Ikean kassin kädensijoista voi tarvittaessa nostaa säkin toiseen paikkaan.

Turvepitoista kevyttä kasvumultaa säkkiin meni reilu 60 litraa. Pohjalle on hyvä laittaa kevytsoraa tai hiekkaa, jotta liika vesi läpäisee kasvualaustan. Yrtit viihtyvät parhaiten lämpimässä, aurinkoisessa tai puolivarjoisassa kasvupaikassa sekä tuulelta suojassa.


Yrttien sijoitus lähelle kokkauspistettä on näppärää, koska silloin niitä on tulee haettua ruokaa laittaessa tai grillatessa. Istutin säkkiin chilipaprikaa, mansikkaa, rukolaa, ruohosipulia, sitruunamelissaa ja korianteria. Koristeeksi ja väriä antamaan vielä yksi kukka. Toiseen terassiruukkuun olin jo aikaisemmin keväällä istuttanut basilikaa, timjamia, rosmariinia, rakuunaa ja lehtipersiljaa. Salaatteja kasvaa meillä myös ruukuissa, mutta sen menekki on niin suurta, että joudun ostamaan salaattia kaupasta. Istutan aina käytetyn salaatin juuriston uudelleen multaan ja siitä kasvaa hetkessä uusi salaatti.


Oletko kokeillut sitruunamelissan antiseptisiä ominaisuuksia? Hiero tuoretta lehteä hyönteisen piston, niin kipu hellittää. Basilika on hurmaavan tuoksuinen yrtti, mutta tiesitkö, että sen on todettu karkottavan hyttysiä. Timjamilla taas voi torjua flunssaa.

Yksi ruokalusikallinen tuoreyrttejä vastaa yhtä teelusikallista kuivattua yrttimaustetta. Yrtit kannattaa lisätä ruokaan viimeisenä, poikkeuksena kuitenkin puuvartiset yrtit kuten rosmariini ja timjami. Yrttejä kannattaa käyttää rohkeasti niiden terveysvaikutusten vuoksi ja lisäksi niillä saa arkiruokaankin kaunista ilmettä.

Tässä vielä muutama vinkki yrttien käyttöön:

Basilika: tomaatin, lihan, kalan, munan ja juustojen kanssa.

Minttu: salaattiin ja punajuuren, porkkanan kera sekä liha ja erityisesti lampaanlihan kanssa. Mojitoon, kesäiseen suosikkijuomaan (minttua, limettiä, sokeria, rommia tai sitruunalimonadia).

Timjami: sopii lähes kaikkeen ruokaan, etenkin porkkana, kaali, liha, kalaruokiin ja salaattiin.

Korianteri: itämaisiin ruokiin, vokkeihin, carryihin, salsoihin, yrttivoihin ja kookosmaidon kanssa.

Rosmariini: perunanruokiin, lampaanlihaan ja uunivihanneksiin.

Rakuuna: kalaruokiin, yrttivoihin, salaatinkastikkeisiin.

Persilja: ehkä tutuin yrtti, jota voi käyttää kaikkeen ruoanlaitton; keittoihin, kastikkeisiin, munakkaisiin, salaattiin sekä koristeeksi.

Mukavaa sunnuntaita teille kaikille! Nauttikaa kesästä ja ihanasta ruoasta



♡ Mari
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri